Kaikki uutiset >>>

NEWS

30.09.2007
Brands Hatchissä vauhti kohdallaan

Uuteen tiimiin vaihtanut Sami lähti jännittyneenä kohti Englantia, vastassa oli kansainvälinen ja huippuammattilaisia teltta täynnä oleva Euronova Racing -tiimi. Tiimissä ajoi kolme muutakin kuljettajaa, joten henkilökuntaa oli parikymmentä, -hieman eri meininkiä kuin aikaisemmin.

Ensimmäinen harjoitus, Sami moitti harjoituksen päätyttyä auton voimattomuutta. Datasta nähtiin, että vaihde nopeissa kurveissa oli viitosella, kun muut ajoivat ne kuutosvaihteella. Sami oli sitä mieltä, että auto ei jaksa kulkea niitä kuutosella, mutta tiimi ei voimanpuutetta oikein noteerannut. Sama toistui jälkimmäisessäkin harjoituksessa ja nyt nähtiin tarkemmin dataa tutkittaessa, että moottorin alla olevan sensorin johto oli poikki, ja autosta tosiaankin puuttui parikymmentä hevosta. Ennen aika-ajoa nopea koneen irroitus, sensorin vaihto ja kuski viivalle.

Aika-ajo meni hieman uuden ajotyylin opetteluun, nyt nopeat kurvit menivätkin tosiaan kuutosvaihteella. Tuloksena aikakirjoihin merkittiin kohtuullinen kuudestoista sija noin 1,6 sekuntia kärjestä jääneenä. Se oli silti Formula Master -uran paras aika-ajosijoitus, joten tyytyväinen piti olla.

Lauantain finaali sujui hyvissä merkeissä; pari komeaa ohitusta ja tiimikaveri Ragueskin oli jo tähtäimessä. Kierrokset loppuivat kuitenkin kesken, sijoituksena 11. sija kolmatta kertaa tällä kaudella.

Sunnuntaina sama tahti jatkui. Muutama ohitus ja sijoitus nousi jo pistesijoille. Aplodeja Sami keräsi viimeisen kierroksen huimasta ohituksesta ulkokautta radan nopeimmassa kurvissa, uhrina kokenut Kasper Andersen. Sijoitus maalissa oli erinomainen seitsemäs sija ja ensimmäiset sarjapisteet, -kunhan aika-ajo olisi sujunut hieman paremmin...

Tiiminvaihto toi uutta puhtia Samiin. Auton säädöt olivat kohdallaan ja datatietoja vertailtiin ahkerasti tiimikaverien kesken, se opettaa jos mikä. Sami oli viikonloppuna heti tiimin paras kuljettaja, ja se sai tiimiläisiltä ansaitsemaansa huomiota. Seuraavana onkin vuorossa legendaarinen Monza parin viikon kuluttua.

MEDIA | TEAM | IFM | CONTACT | GALLERY | SPECIAL VIP | SAMI | HOME |