Kaikki uutiset >>>

NEWS

18.9.2007
Sami ajaa Formula Master-sarjan päätöskilpailut englantilaistiimissä

Suomalaisen Team Sodermanin ainoana kuljettajana kansainvälisessä Formula Master-sarjassa kilpaillut Sami Isohella ajaa kauden kaksi viimeistä osakilpailua englantilais-italialaisessa Euronova Racing-tiimissä. Epäonnisen ja teknisten murheiden saatteleman alkukauden jälkeen Sami taustajoukkoineen odottaa u-tuurin kääntyneen ja mahdollisuutta taistella hyvistä sijoituksista.

- Vauhtini on ollut kärkipään tasalla silloin kun kaikki on toiminut, valitettavasti teknisiä keskeytyksiä on tullut liikaa. Euronova Racing on sarjan pisteissä viidentenä ja on ajattanut kolmea autoa, joten heillä on varmuudella tietotaitoa ja välineitä auton säätämiseen. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa, että voin lähteä samalta viivalta muiden kanssa, toivottavasti auto vain pysyy nipussa, kertoo Sami Isohella.

- Brandsissä olen ajanut aikaisemmin, tosin vain lyhyellä Indy-osuudella. Monzassa ajoin parikymmentä kierrosta auton shakedown testeissä, joten nyt ei mennä enää ihan outoihin paikkoihin. Tämäkin tasoittaa mahdollisuuksiani, muut tiimit tosin ajoivat Monzassa pitkät testit pari viikkoa sitten. Suhtaudun silti luottavaisesti mahdollisuuksiini, jatkaa Sami Isohella.

International Formula Master sarjan kaksi viimeistä kilpailuviikonloppua ajetaan Brands Hatchin radalla Englannissa tulevana viikonloppuna ja Italian Monzassa 6.-7.10. Eurosport näyttää lauantain osakilpailun suorana, sunnuntain kilpailut näkyvät Eurosport 2-kanavalla. Kilpailuja voi seurata myös netissä osoitteessa www.formulamaster.net.

MEDIA | TEAM | IFM | CONTACT | GALLERY | SPECIAL VIP | SAMI | HOME |